lauantai 7. helmikuuta 2015

Taas juostaan

Koska Juha Orenius oli kouluttamassa lauantaina sekä sunnuntaina, oli viikolla treeniryhmien käytettävissä tuo sunnuntain koulutusrata. Ja sehän ei ollut yhtään sen helpompi kuin lauantainkaan rata. :D


Näin jälkeenpäin harmittaa, etten tajunnut lykätä puhelinta treenikaverin kätösiin ja pyytää videoimaan meidän räpellystä.


Yövuorojen lopetuspäivänä ei päänuppi ole ohjaajalla ihan terävimmillään. Takana vielä kolmisen vuorokautta niukoilla unilla ja noin vaativa rata, oli lopputulos aikamoista räpellystä. Esim. miun paksuun kalloon ei meinnut millään mennä jakeluun mistä suunnasta este nro. 13 suoritetaan, vaan monta kertaa peräkkäin ohjasin koiran hyppäämään sen suoraan, vaikka olisi pitänyt kiertää ja sitten vasta hypätä. Aaaargh. Samoin unohdin ihan totaalisesti hypyn nro. 29. :D Hupsistakikkaa. 

Tämä rata oli ohjaustekniikka "saksalaisen" juhlaa. Saksalainen tapahtuu käytännössä siten, että koira lähetetään takaakiertoon ja tehdään persjättö jonka avulla vaihdetaan ohjauspuoli. Ensimmäinen saksalainen tuli esteelle 8: koira oikealla kädellä ohjataan takaakiertoon ja koira hypätessä estettä itse jo edetään kohti seuraavaa ja otetaan koira "vasempaan käteen". 
Saksalainen tuli tehtyä myös esteille 18 ja 20.

Tälläkin radalla ongelmaksi muodostui rytmittäminen. Eli tasan samat ongelmat kuin lauantain koulutuksessa. Eritoten tuon saksalaisen rytmittäminen oli haastavaa pöhnäiselle päälle: huolellisesti koiran ohjaaminen takaakiertoon MUTTA samalla tajuta itse edetä ajoissa pois koiran tieltä. 

Treenikavereilta tuli mukavaa palautetta meiden tekemisestä. Hyvä että se edes joidenkin silmiin näytti sujuvalta. :D Itselle olo oli kaikkea muuta kuin sujuva. 

Tällä viikolla on koirat päässeet lenkkeilemään kahdesti jäälle. Manu saa viipotella oman mielensä mukaan ja se onkin innostunut leikittämään Uljasta oikein urakalla. Se sai viikko sitten pitkävaikutteista kipulääkettä ensimmäisen tabletin ja on ollut leikkisämpi ja innokkaampi liikkumaan. Se kuitenkin jumiutuu hyvin herkästi ja aamuisin kävelee hassusti takajalkoja sivukautta pyöräytellen. :( Parasta kuitenkin se, että se on kovin tyytyväisen näköinen ja oloinen ja haluaa liikkua ja leikkiä. 
Uljas on saanut jäälenkeillä rällätä lelujen kanssa ja juosta mielinmäärin umpihangessa. Parempi antaa Uljaksen keskittyä leluihin, ettei ole Manua tönimässä ja tuuppimassa. Manun selkä ei oikein tykkää Uun rajummista leikeistä. =/

Käväistiin myös pikaisesti perjantaina hallilla treenaamassa juoksukontaktien alkuja sekä itsenäisiä keppejä. Juoksukontakteihin voisi paneutua yhden postauksen verran jossain vaiheessa. Alkeet alkavat hiljalleen olemaan siinä pisteessä, että kaltevuutta pitäisi alustaan lisätä. 
Laiskana tein vain puolikkaita keppejä, mutta lähettelin Uljaksen suorittamaan ne kaukaa sekä teetätin tiukkoja kulmia kepeille. Muutamat toistot ja paljon palkkaa. Hallissa oltiin sisällä kokonaiset 15 minuuttia. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti