keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Videota ja rotta


Sain taas pitkästä aikaa aikaiseksi kuvattua Mocan liikkeitä. Hyvältä näyttää omaan silmään ainakin. Mocca on pirteä ja iloinen. Ollaan käyty puistossa nyt säännöllisesti ja irti juokseminenkin on tehnyt erittäin hyvää.

Millaiset lelut teillä muilla muuten on suosiossa koirilla? Meillä parhaiten leikittävät Ikean rotat, sekä pienet, että isot. Ja niitähän toki onkin kertynyt jo varsinainen lauma meille. Ja jälleen koirat niitä tuliaisiksi Ikeasta sai. Moccakin intoutui heittelemään rottaa.


  

4 kommenttia:

  1. Myös spanielipoikien mielestä Ikean rotat ovat loistavia leluja! Hyvänä kakkosena tulee pallot, mielellään vinkuvat sellaiset :)

    VastaaPoista
  2. Toinen suuri suosikki meillä on ne Skineez lelut joissa ei oo täytettä mutta vinku on. :)

    VastaaPoista
  3. Meillä on Kunilla vinkupallo ihan rasitukseen asti intohimona. Toinen juttu on sukat, joita porukalla kiskotaan tyyliin "sidostesukka kestää". Muita leluja ei oikein ole enää, kun en jaksa sen sekunnin leikkimisen jälkeen siivota niitä sotkuja. Kaikki hajotetaan tuhannen palasiksi. Galgot ei osaa kertakaikkiaan leikkiä just millään. Niillä on omaa kivaa vaan muissa puuhissa.

    VastaaPoista