maanantai 22. syyskuuta 2014

Suunnitelmia syksyksi ja talveksi

Syksy on aina uuden aloittamisen aikaa. Tai aina ja aina, mutta itselle tulee syksyisin innostus suunnitella treenejä ja myös kisoja vähän tarkemmin. Ja treenattavaahan riittää, aina.

Näyttelyt
Näyttelyiden suhteen tavoitteet on saavutettu ja saatu enemmänkin mitä toivottu. :) Suunnitelmissa siis kuukauden päästä Viron reissu. Kotimaan näyttelyiden osalta on aika hiljaista. Jyväskylään houkuttaisi viedä Uljas näytille Italialaiselle tuomarille. Messariin ei joulukuussa varmaankaan lähdetä. 

Agility
Kisaaminen on tänä vuonna jäänyt todella vähiin ja se vähän harmittaa. Lähialueiden kisoja on mennyt ohitse työkiireiden takia. Loppuvuodelle olen katsellut "sillä silmällä" parit kisat, varmuudella voisin sanoa, että JoA:lle mennään joulukuussa. Tekisi kyllä mieli testata miten koira toimii vieraassa hallissa. Me tarvitaan kipeästi kisakokemusta, että mie saisin rohkeutta ohjata koiraa kuten treeneissäkin. Luottoa luottoa, sitä tarvitaan. :)

Treenit ovat kesän aikana olleet onnettoman huonoja. Jotain hyvää kuitenkin on saatu aikaiseksi, nimittäin kontakti ohjaajaan on parantunut huomattavasti. Nyt ei treeneissä enää karata ihmisten luo niin hanakasti kuin ennen. 

Muuten sitten treenattavien asioiden lista on pitkä. 
- Kepit: itsenäiseksi ja nopeammaksi.
- Kontaktit: juoksukontaktit varmoiksi. Aina ei vaan voi mennä alasmenolle näyttämään mihin tassut pitää asetella.
- Käännökset: voimaa käännöksiin ja sitä kautta vauhtia lisää.
- Estehakuisuuden parantaminen ja itsenäinen eteneminen

Omassa seurassa alkaa taas ohjattuja koulutuksia olemaan enemmän, kun lomat on vietetty. Niihin osallistutaan aina kun keretään. Kerran viikossa viikkotreenit (ei kouluttajaa) ja vähintään kerran viikossa yritän ehtiä hiomaan kontakteja tai keppejä vapaavuorolle.

Muuta
Uljaksen peruskuntoa on aloitettava kohottamaan. Liian helposti sortuu siihen, että koiria juoksuttaa vain omalla pihalla. Enemmän hihnalenkkejä tasaisella vauhdilla. Lihasmassaa on todella hyvin, nyt vain tarvitsee kehittää kestävyyttä paremmaksi. Myös Manulle tekee tasavauhtiset lenkit hyvää, niitä ei vaan saa venyttää liian pitkiksi eikä tehdä liian usein. Tällä hetkellä Manun liikkuminen on omaan silmään parempaa ja se lenkillä liikkuu suurimmaksi osaksi tasaisesti ravaten. :)

Temppujen opettelua. Tahtoisin opettaa oven sulkemisen. :) Saas nähdä milloin innostun aloittamaan opetustuokiot. ;) 

Lihashuoltoon parempi panostus. Varsinkin keppitreenit jumiuttaa Uljaksen todella helposti. Kisoissa on myös ruvennut rimat tippumaan, joten sekin kielii lihashuollon puutteesta. Kotihierontaa, palauttavaa liikuntaa ja BOT. Täytyisikin hankkia toinenkin BOT verkkoloimi, että olisi molemmilla pojilla omat. Nutrolin Senior on jo otettu molemmille pojille käyttöön.

Siinähän sitä ois työnsarkaa! :) Haaveissa olisi taas kokeilla jotain uutta lajia esim. rally tokoa, mutta vuorotyön yhdistäminen tuottaa ongelmaa. Työvuorotoiveita tulee jo muutenkin sen verran paljon. =/

Miten teillä muilla? Tuoko syksy tullessaan uusia harrastuksia? Onko jotain erityisiä suunnitelmia treenien osalta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti