torstai 19. kesäkuuta 2014

Harrastamista koiran kanssa

Kuva arkitottiksesta 12.6.2014
Oon miettiny kamalasti vaihtoehtoja mitä me voitais Elviksen kanssa ruveta harrastamaan.
Netti on pullollaan huikeita ideoita, mutta sen suurempaa päätöstä en ole vielä saanut aikaiseksi tehtyä.

Tällähetkellä me käydään kerran viikossa arkitottiksessa treenaamassa mm. luoksetuloa, toisten koirien ja ihmisten ohittamista. (joka muuten alkaa puolentoista tunnin kuluttua) Parasta on, että melkein kaikissa harjoituksissa tulee esiin hihnakäyttäytyminen, joka menee päivä päivältä vaan paremmin myös kotilenkeillä.

Agilityn kokeilua.
Haaveena on ollut myös aloittaa agility. Käytiin eilen mieheni ja Elviksen kanssa kokeilemassa agility rataa ja Elvis kyllä yllätti meidät täysin rohkeudellaan. Nami kädessä ohjaillen Elvistä temput onnistuivat ERINOMAISESTI.Rally-toko kiinnostaisi erittäin paljon, mutten ole vielä saanut aikaiseksi etsiä missä ja milloin alkaisi kursseja. Osaatteko te kertoa?

Millaisia harrastuksia muilla bloggaajilla tai lukijoilla on? Miksi harrastetta juuri kyseistä lajia? Voiko harrastuksia olla liikaa? Mikä on hyvä määrä viikossa treenata koiran kanssa?

2 kommenttia:

  1. Agilityä harrastavana antaisin vinkin, että älä pidä nuoren koiran kanssa kiirettä. :) Agilityssä esim. itse olen koiran päästänyt täysikokoiselle A:lle vasta kun se on ollut yli vuoden ikäinen. Hyppyjä ilman rimoja ja putkia voi tottakai harjoitella vaikka ihan pikkupennun kanssa. :)

    Suosittelen kokeilemaan useita lajeja ja niistä poimimaan sitten sen mieleisimmän. :) Syksyn tullen alkaa taas kursseja olemaan enemmän tarjolla. :)

    VastaaPoista
  2. Noutajan omistajana tulee harrastettua noutajille ominaisia lajeja ja ainakaan itsellä ei riittäisi aika hiomaan montaa eri lajia ainakaan kilpailu tasolle asti. Toki meidänkin lajissa tärkeätä on tottelevaisuus, joten sitä tukeakseni tulee jonkin verran tehtyä tottelaisuus treenejä erikseen.

    Itse löysin oman lajimme kun koira oli jo 1,5 vuotias ja olen joutunut toteamaan, että huomattavasti helpommalla olisin päässyt jos olisin aloittanut systemaattisen lajikoulutuksen jo pentuna tulevaisuuden harrastusta silmällä pitäen.

    Oma laji kyllä löytyy ajallaan sinullekin ja toki kannattaa tutustua rauhassa, jotta saatte molemmille mieleisen lajin. :)

    VastaaPoista