lauantai 1. helmikuuta 2014

Keskitalvea



Meillä vietellään aika normaalia arkea täällä. Tosin pakkasta on ollut taas ihan liikaa ja lenkkeilyt vähissä olleet. Onneksi tänään oli lauhaa ja satoi lunta. Tyypeillä oli tosi kivaa omalla pihallakin kirmaillessa.


Kunilla on pallojen lisäksi tullut uusi addiktio. Koiranpedin mukana tullut peitto! Se on revitty jo moneen osaan ja sitä riepotellaan koko ajan ja tyrkytetään vetoleikkeihin. Voi tota hölmöläistä!


Romputti on vaan niin ihana. Se on semmoinen mammanpoika, että!


Zape on touhunnut taas vaikka mitä. Yks päivä pudotti painavan paistinpannun kansineen lattialle ja hotkaisi salamana kolme kananrintaa kitusiinsa. Yhtään ehjää kauhaa ei taida huushollista enää löytyä jne. Hirveästi ei olla edistytty ohituskoulutuksessakaan. Edelleen saa ihan kauheet kilarit toisista koirista. Tämä ongelma kyllä vaikeuttaa meidän elämää, kun pitää tarkkaan miettiä milloin ja mihin mennään lenkille. Suotavaa olis päästä äkkiä jonnekkin pois, jos joku koira tulee vastaan. Nyt keksittiin tuo meidän kotikatu.... on kaksi puolta, millä kulkea ja oppilaitoksia on siinä vielä ja sen pihoja... Lisäksi keksin, että Ronin voi päästää irti siellä koulujen takapihalla. Vähänkös se on nauttinut, kun on saanut mennä vapaana. Tulee kyllä salamana pyynnöstä luokse. En muuten päästäisikään. Ja tietysti tääkin on kiellettyä hommaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti