lauantai 7. syyskuuta 2013

Koiratapaaminen

Me oltiin viime viikonloppuna Espanjankatukoirien kesätapaamisessa Lautsian lomakeskuksessa Hauholla. Paikalla oli paljon koiria emäntineen ja isäntineen ja saatiin tavata paljon samanhenkistä ja mukavaa porukkaa. Meillä oli kivaa ja koirilla varmaan vielä kivempaa. Pari päivää kun saivat juoksennella vapaana ja tavata lukuisia lajitovereita, niin johan siinä alkoi jo lopuilleen väsyttää. Pikkupojat olivat suorastaan järkyttävän äreitä ja mahdottomia sunnuntaiaamuna pelkkää väsymystään.




Zape huilaa Lautsiassa

Porukkaa oli...

Kun oli näköjään vastuussa jostain kuopankaivuuhommasta

Ron oli vähän eksyneen näköinen välillä, koska ei välitä niin kauheasta hösellyksestä

Kotimatkalla väsytti niin vietävästi.

Harmin paikka oli, kun Zape onnistui hukkaamaan upean mittatilauspantansa. Joukolla sitä etsittiin, mutta eipä löytynyt. Uusi panta ja pari muutakin on tilattu jo. Ruokapolitiikka meni niin, että otettiin pakasteet mukaan ihan tavalliseen Lidl:in kylmäpussiin ja nehän oli ihan umpijäässä monen tunnin ajamisen jälkeenkin ja seuraavan päivän satsi pysyi jäässä ihan jääkaapissa. Käytiin kyllä täydennystä hakemassa Tuuloksesta Mustista ja Mirristä, koska jäätiinkin toiseksi yöksi, vaikka ei meinattu. Hotellihuoneessa oli aika nihkeästi välineistöä, niin sulatimme ruokapötköt puhtaassa roskapussissa vesihauteessa. Onneksi sentään oli se jääkaappi! Jonkun verran aivotyötä se vaatii, kun raakaruokavaliolla olevien koirien kanssa matkustaa, mutta kyllä se onnistuu ihan hyvin. Hirveä nipo itse en ole, mutta kun koirat ovat. Eivät suostu mitään nappuloita kyllä syömään. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti